sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Pennut 4 vko 6 pvä poseeraa

Pennut täytti tänään 5 vko. 
Eilen lauantaina ja tänään sunnuntaina kävi "pentuterapialaisia", Turun ihania pentusia palluttamassa. Tänään pennut on riekkuneet paljon pihalla, kun ollut hyvä ilma. 
Eilen iltasella otettiin poseerauskuvat 4 vko 6 pvä ikäisistä:











keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ensi ulkoilut

Tänään sää suosi kerrankin ja pennelit 31 vrk pääsivät kunnolla ulkoilemaan.












4 vko

Eilen kävi Kuopion ihanat pentusia ja pinskujensa isipappoja, Pyryä ja Aatua palluttamassa. Samalla näki meidän Aatun pojan ja ensimmäisen meillä kasvaneen pentueen isän, ihanan Ticonkin pitkästä aikaa. Yksi mammankulti saa Ticosta "isoveikan".










sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Pennut 4 vko poseeraa


Maisteltiin jälleen matolääkettä ja otettiin poseerauskuvat neliviikkoisista. On viipotettu olkkarissa ja juostu pitkin eteiskäytävää. Nyt mennään jo lujaa. Eilen kävi yhden pojun tuleva perhe meitä katsomassa.











Pentujen pappa Pyry kohta 13 v osallistui toimitukseen ja tarkasti pennut